nainen työskentelee läppärillä

Sähköisen taloushallinnon edut

Tunnetko jo kaikki sähköisen taloushallinnon edut? Sähköisen taloushallinnon avulla yrityksen talouden johtaminen voi ottaa aimo loikan eteenpäin kohti ennakoivaa, läpinäkyvää ja analyyttistä tekemistä. Modernit työkalut helpottavat ja kehittävät talouden johtamista huomattavasti, kunhan niitä osaa hyödyntää oikein ja kattavasti. Jos käyttö on vain vähäistä, jää hyötyjenkin ulosmittaaminen vähäisemmäksi.

Sähköinen taloushallinto – mikä se on?

Nykyaikaisilla sähköisen taloushallinnon ohjelmilla pystyt hoitamaan kaiken, mikä liittyy taloushallintoon. Pilvipalvelun kautta hoituvat esimerkiksi

  • ostolaskut
  • myyntilaskut
  • matka- ja kululaskut
  • maksuliikenne ja kassanhallinta
  • palkanlaskenta
  • viranomaisilmoitukset, kuten verotusasiat
  • kirjanpito
  • raportointi
  • arkistointi.

Sähköinen taloushallinto hoitaa kaikki taloushallinnon tehtävät digitaalisesti, ja siinä hyödynnetään automaatiota ja robotiikkaa. Näin ollen samoja asioita ei tarvitse tehdä yhä uudestaan – tai välttämättä itse ollenkaan. Talouden hallinta on selkeämpää, tarkempaa ja vaivattomampaa. Suurimman hyödyn saa, kun koko taloushallinto hoidetaan samassa järjestelmässä.

Miksi sähköinen taloushallinto?

Sähköisellä taloushallinnolla on isoja etuja, jotka realisoituvat käyttäjälleen jo alusta alkaen. Niputimme niitä yhteen alle.

1. Sähköinen taloushallinto tarjoaa reaaliaikaisen näkymän ja parantaa ennustettavuutta

Kun käytät sähköistä taloushallintoa, pystyt seuraamaan talouttasi ja kirjanpitoasi reaaliaikaisesti ja ennustamaan tulevaa jatkuvasti. Voit seurata esimerkiksi myynnin ja kustannusten kehitystä ja kassavirtaennustetta. Ajantasainen tieto helpottaa päätöksentekoa ja muutoksiin reagoimista, kun asioita ei tarvitse tehdä mututuntumalla tai peräpeiliin katsoen.

Ajantasainen näkymän ja raportointityökalujen myötä paranee myös talouden ennustettavuus ja läpinäkyvyys. Sähköisen taloushallinon avulla on helppoa ottaa käyttöön esimerkiksi rullaava budjetointi, joka tarjoaa yrityksen johdolle tarkan ennusteen lähitulevaisuudesta.

2. Sähköinen kirjanpito on tehokasta ja nopeaa

Nykyiset digitaaliset ratkaisut taloushallinnon hoitamiseen tarjoavat paremmat edellytykset liiketoiminnan kehittämiseen, sillä ne säästävät aikaanne ja hermojanne. Automatisoituminen poistaa päällekkäisiä rutiineja eikä kirjauksia tarvitse tehdä useasti. Esimerkiksi ostolaskujen tarkistus ja hyväksyminen hoituvat kokonaisuudessaan muutamassa minuutissa.

Nykyään yrityksillä on käytössään useampia järjestelmiä kuten toiminnanohjausjärjestelmä. Sähköiseen taloushallinto-ohjelmaan on mahdollista toteuttaa useita valmiita integraatioita, jolloin tieto saadaan siirtymään automaattisesti järjestelmien välillä. Lisäksi automatisoidut prosessit minimoivat inhimilliset virheet, kun tietoja ei tarvitse siirtää eikä raportteja laatia käsin.

Säästyneen ajan voit käyttää liiketoiminnan tai ja yrityksesi kasvattamiseen. Parhaimmillaan ajallista säästöä saattaa kertyä jopa työpäivän verran kuukaudessa.

3. Sähköinen taloushallinto hoituu helposti ja läpinäkyvästi

Sähköinen taloushallinto tuo lisää vapautta ja joustavuutta yrittäjän arkeen. Kunhan vain internetyhteys löytyy, voit tarkistaa, hyväksyä ja lähettää laskut eteenpäin yhdellä napin painalluksella vaikka Lapin erämökillä tai Espanjan aurinkoisella rannalla. Useat toimijat tarjoavat selainversioiden lisäksi omia mobiilisovelluksiaan, jotka helpottavat arkea ja tekevät mm. matka- ja kululaskujen hallinnoinnista ja tallentamisesta vaivatonta myös tien päällä.

Koska kaikki tiedot ovat yhdessä paikassa pilvipalvelussa, pystyt helposti muun yrityksen johdon kanssa näkemään kaikki tarvittavat tiedot, kuten tuloslaskelmat, taseet tai palkkatiedot ja raportit. Järjestelmän tuottamiin raportteihin on helppo porautua haluamalleen tasolle, ja käyttöoikeuksien hallinnointi auttaa rajaamaan olennaiset tiedot oikeiden henkilöiden näkyville.

Myös tilitoimisto ja tilintarkastaja pääsevät joustavasti samoihin tietoihin ja raportteihin. Näin tiedonkulku paranee ja tilintarkastajan rutiinit tehostuvat.

4. Ei pelkkää kirjanpitoa

Sähköinen taloushallinto sekä säästää huomattavasti yrittäjän aikaa että pienentää kirjanpitäjän työtaakkaa. Näin kirjanpitäjä pystyy keskittämään resurssit paremmin esimerkiksi tiedon analysointiin ja asiantuntijuuden tarjoamiseen tukemaan liiketoimintaasi. Kasvun analysointi ja mahdollistaminen vaatii usein tarkkaa seurantaa, jonka sähköinen taloushallinto mahdollistaa.

Sähköisen taloushallinnon haitat ja miten minimoida ne

Myös sähköisessä taloushallinnossa on sudenkuoppansa, mutta hyvällä ennakkosuunnittelulla vältät ne. Kiinnitä huomiota erityisesti käyttöönottovaiheeseen ja valitun ohjelman ominaisuuksiin. Jotta saat sähköisyydestä irti sen, mitä pitää, on tärkeää räätälöidä sähköinen taloushallinto juuri sinun yrityksellesi sopivaksi.

Lue seuraavat ohjeet, jotta väistät sudenkuopat.

  • Keskustele kirjanpitäjäsi kanssa ja käy läpi huolellisesti yrityksesi toimintatavat, jotta ohjelman käyttöönottovaihe sujuisi jouhevasti ja helposti.
  • Ole tarkkana siinä, minkä sähköisen taloushallinto-ohjelman valitset. Varsinkin kasvuyritysten taloushallinto on tärkeää toteuttaa sopivassa järjestelmässä, joka mukautuu yrityksen kasvuun. Käytämme Talentree Talouspalveluilla Procountor– ja Netvisor-ohjelmia, jotka ovat tällä hetkellä markkinoiden parhaat taloushallinto-ohjelmat. Jos olet ottamassa ensimmäistä kertaa käyttöösi sähköistä taloushallintoa, vertailemme järjestelmiä yhdessä kanssasi.
  • Valitsemme sinulle sopivan ohjelman, jonka pohjana ovat yrityksesi palkanlaskennan, kirjanpidon sekä integraatioidenkin vaatimukset. Tällä tavalla varmistamme, että saat parhaiten yrityksellesi sopivan ja sen tarpeita vastaavan järjestelmän. Jos sinulla on jo toinen järjestelmistä käytössäsi, tarjoamme mielellämme ulkoistetun digitaalisen taloushallinnon ja autamme sinua käyttämään ohjelmistoa mahdollisimman tehokkaasti.

Nyt vain tuumasta toimeen ja kohti huolettomampaa huomista. Ota yhteyttä! Me autamme, kun etsit sitä oikeaa.

Lataa maksuton talousjohtamisen opas

Johda yrityksesi taloutta tehokkaasti ja systemaattisesti. Oppaasta löydät 8 askelta talousjohtamisen kehittämiseksi.
Suostumus
Ota
yhteyttä
Website by Haaja