Tilinpäätös

Huolellisesti laadittu tilinpäätös antaa eväitä seuraavalle tilikaudelle.

Osakeyhtiön ja konsernin tilinpäätökset ammattitaidolla

Tilinpäätös on meille enemmänkin kuin vain kirjanpidollinen tulos ja tase. Tilinpäätöstyö on pitkälti kommunikointia niin yrityksesi kuin eri sidosryhmien, kuten tilintarkastajien ja rahoittajien, kanssa. Meille on tärkeää, että tilinpäätös tehdään yhteistyössä ja että sinä tiedät mitä tilinpäätös sisältää. Oikean kuvan antava tilinpäätös on usein myös ratkaiseva dokumentti yhteistyökumppaneille ja rahoittajille.   

Oikean kuvan antava tilinpäätös syntyy yhteistyössä

Hyvin tehty tilinpäätös on toimivan yhteistyön tulos. Meillä on ammattiosaaminen siinä miten yrityksesi tapahtumat kirjataan kirjanpitoon ja miten niistä luodaan tilinpäätös. Sinä kuitenkin tunnet yrityksesi toiminnan parhaiten ja materiaali tilinpäätöstäsi varten tulee yrityksestäsi. Siksi sovimme kanssasi tilinpäätöksen vastuunjaosta ja aikataulusta jo hyvissä ajoin ennen tilikauden päättymistä. Päätämme yhdessä esimerkiksi, kuka pyytää todistukset rahoittajilta tai pankilta ja milloin. 

Näin tilinpäätöksen teko etenee:

  1. Nopeasti tehdyn ja oikean kuvan antavan tilinpäätöksen pohja on huolellisesti tehty kuukausittainen kirjanpito. Teemme aina yrityksesi kirjanpidon jo tilinpäätöstasoisesti, jolloin olet jo tilikauden aikana kartalla yrityksesi taloudellisesta tilanteesta.  
  2. Otamme sinuun yhteyttä noin paria kuukautta ennen tilinpäätösajankohtaa. Käymme jo alustavasti läpi tilinpäätökseen liittyviä asioita ja voit kertoa, jos yritykselläsi on esimerkiksi tarve saada tilinpäätös tiettyyn päivämäärään mennessä valmiiksi tai voimme jutella miten osingonjako kannattaisi tehdä.  
  3. Kun tilikausi päättyy, teemme tilinpäätöksen mahdollisimman nopeasti, jotta voit hyödyntää sen tietoa hyvissä ajoin päätöksenteossa. Tilinpäätöksen valmistuttua käymme vielä kanssasi läpi miten päättynyt vuosi meni, mitä siitä voidaan oppia sekä mitä suunnitelmia ja tavoitteita sinulla on alkaneelle vuodelle.

Saa tilinpäätöksen tieto nopeasti käyttöösi

Teemme kirjanpitoasiakkaidemme tilinpäätökset heti tilikauden päätyttyä. Harmillisen monella yrityksellä tilinpäätös tehdään vasta verotuksellisten tilinpäätöksen aikarajojen puitteissa. Tämä tarkoittaa, että valmistuessaan tilinpäätöksen informaatio on pahimmillaan jo puoli vuotta vanhaa. Käyttämämme järjestelmät mahdollistavat tilinpäätöksen toteuttamisen huomattavasti puolta vuotta paljon nopeammalla aikataululla. Mitä nopeammin tilinpäätös luodaan, sitä enemmän yrityksesi saa siitä hyödyllistä tietoa irti ja pystyt tekemään mahdollisia korjausliikkeitä jo tilivuoden alussa.  

Tilinpäätös on viesti yhteistyökumppaneille ja rahoittajille

Tilinpäätös on osakeyhtiön vuosikellossa isoin yksittäinen asia, joka kertoo yrityksen taloudellisen suoriutumisen tilikauden aikana. Lisäksi se on suurimmalle osalle yrityksistä ainoa pakollinen asiakirja, josta yrityksen ulkopuoliset henkilöt voivat saada yrityksestä taloudellista tietoa. Tämän vuoksi laadukas tilinpäätös, joka vastaa yrityksesi todellista taloudellista tilannetta, on ensisijaisen tärkeä yrityksesi uskottavuudelle.  

Ota yhteyttä

Tomi Sarkkinen

Tomi Sarkkinen

KTM
Liiketoimintajohtaja

Puhelin: 050 595 4498
Email: tomi.sarkkinen@talentree.fi

Ota
yhteyttä
Website by Haaja