Asiakastarina: Duunivaruste Oy

Tilitoimistokumppani, joka on perehtynyt yrityksemme asioihin

Simo Sutinen, Toimitusjohtaja

Talentree on hoitanut meidän kirjanpidon vuodesta 2016.  Valitsimme Talentreen, sillä tiesimme Talentreen entuudestaan ja heillä oli järkeviä kokonaispaketteja. Valinnassa painoi myös se, että kirjanpitoamme aikaisemmin hoitanut Anne oli siirtynyt Talentreelle töihin.

Hyvä sparrikumppani talouteen liittyvissä asioissa

Tilitoimistoyhteistyössä tärkeintä on, että on hyvä yhteys omaan kirjanpitäjään ja että ollaan hänen kanssaan samalla aaltopituudella. Yhteydenpito talouteen liittyvistä asioista on meillä aika lailla viikottaista, ja keskustelut ovat koskettaneet taloushallinnon kaikkia osa-alueita. Anne on hyvin perillä meidän liiketoiminnasta ja tekemisestä, ja on tämän vuoksi ollut minulle sellainen hyvä sparrikumppani talouteen liittyvissä asioissa. On huomattavasti helpompaa puhua liiketoiminnan kipupisteistä ja kriittisistä huomiota vaativista kohteista ihmisen kanssa, joka on perehtynyt meidän liiketoimintaan.  Se on myös ollut hyvä, että asiat eivät ole olleet pelkästään yhden ihmisen takana. Jos esimerkiksi Anne on ollut lomalla, asiat ovat hoituneet jonkun muun ihmisen kautta.

Olemme kolminkertaistaneet meidän liikevaihdon

Kun olemme tehneet Talentreen talouspalveluiden kanssa yhteistyötä, olemme alkaneet seuraamaan tiettyjä asioita tarkemmin. Isoin asia, mikä on muuttunut, on että olemme kolminkertaistaneet meidän liikevaihtomme. Meillä oli aikaisemminkin sähköinen taloushallinnon järjestelmä, mutta se oli aika huono. Kun siirryimme Talentreelle, saimme paremmat järjestelmät ja saavutimme itse asiassa kustannustehokkuutta sähköistämällä meidän kirjanpidon kokonaan.

Talentree on pysynyt mukana meidän kasvussa

Talentree on ollut asiantunteva, joustava ja luotettava tilitoimistokumppani, joka on pysynyt mukana meidän kasvussa. Yhteistyö Talentreen kanssa on ollut todella helppoa, vaivatonta ja suoraa. Aina olemme voineet soittaa ja kysyä asioita, ja asioista on pystytty keskustelemaan avoimesti. Osaamista on löytynyt, kun meillä on kasvusuunnitelmia ja rajapintoihin liittyviä juttuja. Talentreen Talouspalvelut auttoi meitä osaltaan yrityskauppamme valmistelussa, ja syksyllä 2018 lähdimme osaksi Grolls Oy:tä. Voin suositella Talentreen Talouspalveluita erityisesti ammattitaidon, asiaosaamisen ja luotettavan palvelun tuottamisen vuoksi.

 

Duunivaruste Oy on vuonna 2014 perustettu työvaatteiden ja varusteiden jälleenmyyntiin ja työturvallisuuteen erikoistunut yritys. Elokuussa 2018 Swedol Ab:n omistama Grolls Oy osti Duunivarusteen.  Yritys palvelee kaikkia asiakkaitaan suurella sydämellä ja perustaa toimintansa tavoittavuuteen, nopeuteen, helppouteen ja luotettavuuteen.
Tutustu Duunivarusteeseen >>

Ota yhteyttä

Ota
yhteyttä
Website by Haaja