Ulkoistaminen auttaa yrittäjän kiirettä
Jesse Parkkali, toimitusjohtaja, yrittäjä
Tykkään luvuista. Haluan olla koko ajan perillä siitä, missä talousluvuissa mennään. Pidän lukujen vertailusta, jotta tiedän, missä ollaan oltu viime vuonna ja missä ollaan nyt.
Perustimme Record Coffee Companyn vuonna 2017. Talentree Talouspalveluiden kanssa yhteistyömme alkoi vuonna 2018 ja olemme saaneet hyvää tukea kasvuumme.
Ajantasaista taloustietoa
Talentree Talouspalvelut hoitaa meille palkanmaksun ja kirjanpidon. Käytämme Procountorin ohjelmistoa, josta saamme monipuolisesti taloustietoja. Yhteistyö Anne-Marin kanssa on sujunut erittäin hyvin. Saamme apua ja neuvoja aina tarvittaessa. Kuukausitasolla tulee kattavat raportit edellisestä kuusta ja siitä, miten ne vertautuvat edelliseen vuoteen.
Yrittäjänä arvostan sitä, että minun tarvitsee huolehtia mahdollisimman vähän siitä, että laskut tulevat maksettua ajallaan. Saan sellaisia raportteja, joita tarvitsen ja silloin kun niitä haluan.
Sähköinen laskutus ja laskujen hyväksyminen ovat minulle tärkeitä asioita, koska niiden avulla asiat sujuvat mahdollisimman helposti ja selkeästi vieden vain vähän aikaa.
Ajansäästö tulee tarpeeseen
Record Coffee Companyssa on kaksi osakasta. Minun lisäkseni meillä on yksi päätoiminen työntekijä ja esimerkiksi joulun aikaan palkkaamme sesonkityöntekijöitä.
Yrittäjänä koen, että koko ajan on liikaa asioita tehtävänä. Siksi on erittäin tärkeää siirtää toisille sellaiset asiat, jotka joku muu voi ja osaa tehdä paremmin.
Talouspuolen jutut, kirjanpidot ja tarvittaessa esimerkiksi veroasioiden selvittäminen ovat sellaisia asioita, joiden kanssa minulla menisi enemmän aikaa kuin sellaisella, joka tekee niitä työkseen.
Aika on se juttu, joka merkitsee minulle eniten. Kun ulkoistan sellaisia hommia, joita voin, minulle itselleni jää aikaa keskittyä olennaiseen meidän bisneksessä.
Record Coffee Company on kuopiolainen pienkahvipaahtimo. Vuonna 2017 perustettu yritys paahtaa erikoiskahvia eli laatustandardeilla erittäin hyväksi arvioitua kahvia. Pavut on poimittu käsin ja niiden alkuperä voidaan jäljittää tilakohtaisesti.